Joulupukin juhlareki
Oli jälleen joulunaika ja kaikki tuntui olevan lumisessa hiljaisuudessa. Piekänjupukan puut notkuivat nopeasti tulleen lumen painosta kuin kumarrellen talvelle. Porotokka syöskenteli rauhassa vaaran lakijängällä, kettu haisteli ja haeskeli evästä lumisten kallionkolojen välistä. Hiljaisuuden keskeltä saattoi erottaa suurten saranoiden kitinää, kun kalliolohkareet avautuivat. Samalla vaaran nokalle lohkareiden väliin ilmestyi kiskoilla oleva vaunu, jonka nokassa oli kuparinen iso kaukoputki. Vaunun vierellä kovassa touhussa oli tuttu hahmo, joulupukin erikoistonttu Miekon. Hän väänteli kammesta ja pian vaunun katolla pyöri myös tutka. Miekon nousi tikapuita myöten vaunun katolle ja alkoi käännellä putkea ja nosti kuulokkeet suippopäisten, hieman karvaisten korviensa päälle.
Pitkä lämmin syksy oli pidätellyt myös joulupukin erikoistonttu Miekoa, kun pakkasherran tulo tuntui kestävän ja kestävän. Joulupukille sääennusteita tekevän erikoistontun tehtävänä oli perinteisesti myös joulupukin joulupöydän kalaherkkujen varaaminen. Helppojahan nuo asiat eivät olleet; kalanhankinnasakin Miekon joutui käyttämään salaisia ja oveliakin tontun taikoja.
Miekon pikisilmät tarkastelivat kaukoputken säätöjä ja hieman uurteisten kasvojen ja tuuheiden kulmakarvojen pinnalle tuli hikikarpaloita hänen asettuessaan tähystystuoliinsa. Hiljaista tuntui vielä olevan. Sininen aamuhämärä oli vasta väistymässä. Kuitenkin nyt näytti paljon paremmalta kuin marraskuun lopulla. Pakkasherran harjoituksissa oli Miekojärvikin saanut vihdoin jääpeitteen ja nyt tullut lumi oli antanut tontulle aiheen toiveikkuuteen.
Oli vajaat kaksi viikkoa aattoon ja tänään olisi jo annettava ensimmäinen ennakkoennuste Korvatunturille. Tänään olisi myös ehdittävä kairaamaan jääennusteita. Napapiirillä päivänvaloa oli enää vain 2 tuntia ja kohta sininen hämärä olisi jälleen ottamassa vaarat ja järvilakeudet syliinsä.
Nopeasti noussut 20 asteen pakkanen sai Miekon hytisemään. Niinpä hän kytki lämmön päälle istuimeensa ja viritteli kuulotutkaansa, johon hän selvästi sai nyt havaintoja. Hymy levisi tontun parrakkaalle suulle sillä äänet olivat hänelle tuttuja. Raanu ja Vieton ne siellä puhisivat. ”Mitä ihmettä ne oikein touhusivat?” Nyt Miekon käänteli valtavaa putkeaan. Vieton ja Raanun olivat joulupukin rekitonttuja, jotka myös avustivat Miekoa sääennusteiden teossa. ”Missä ihmeessä he olivat” tuumaili Miekon ja käänteli kaukoputkeaan äänisingnaalin suuntaan.
Onneksi aamu tuntui valkenevan nopeasti. Vihdoin Koivusaaren rannalta Miekon saa ensimmäisen havainnon tontuista tai ainakin siellä lentää lumi, ja jotain siellä tapahtuu. Miekon vääntää tutkasignaalin herkemmälle ja kokeilee puhelinta. Nyt pienen rätinän jälkeen puhelimeen vastaa Vieton hengästyneenä. ”Haloo” hän saa sanottua ja vetää henkeä. ”Täällä Miekon hyvä tonttuveli, mitä te oikein puuhaatte?” Nyt puuskuttava tonttu saa hengityksensä tasaantumaan: ”Tiedätkö Miekon, saimme kesällä joulupukilta jälleen tilauksen uudesta juhlareestä ja teimme sen yöttömän yön aikaan tänne Koivusaareen. Nyt saimme tiedon saaritonttu Mathiakselta, että jäätä olisi vihdoin eteläselälläkin 5 cm ja että nyt voisimme siirtää reen. Eli sitä me ollaan täällä kaivamassa.”
Miekon tähystää kaukoputkellaan ja toden totta sieltähän pilkistää jo reen jalakset ja siellä on myös kättään heiluttelee Vieton. ”Tarviitteko apua?” kyselee Miekon. ”Tuota, apu olisi varmasti tarpeen. Omat poromme ovat kovin väsyneen oloisia ja reki pitäisi saada sinne Pieskän lakijängälle huomiseen mennessä.”
”No hyvä, olen lähdössä kairaamaan jääennusteita. Pakkaan reen ja otan tokan mukaan. Kyllä me sen reen saamme tänne ajoissa.” lopettaa Miekon ja sulkee puhelimen. Miekon laskeutuu lyhyillä tontunjaloilla tikapuita pitkin alas. Hän astuu sivuun ja vääntää kammesta. Kaukoputki ja tutka laskeutuvat alas ja kiskoilla oleva vaunu lähtee hitaasti liikkeelle kadoten kalliolohkareiden väliin. Ja pian sulkeutuvat myös vaaran kyljessä olevat ovet.
Sisällä vaarassa on lämmin. Miekon kohentelee takassa olevaa tulta ja ottaa ison kulhollisen höyryävää puuroa hyräillen joululaulua. Ajatukset karkaavat syksyyn, kun Miekon oli kokoamassa joulupukin kaloja Pieskänsaaren kala-aittoihin. Koko yön jatkunut ahkerointi oli venähtänyt aamuun saakka. Kun kalastajat olivat viritelleet tulia ja keitelleet aamupuuroaan, oli se saanut tontun vatsan vääntelehtimään. Vesi kielellä tonttu oli miettinyt mitä keksisi, jotta saisi edes muutaman lusikallisen puuroa. Kuin taikaiskusta kalastajat olivat vetäytyneet sisään kämppään ja se oli tontun hetki. Hän ryntäsi kattilan luokse – onneksi puuroa oli vielä runsaasti. Pian pieni tontun eväskulho täyttyi ja samalla avautui kämpän ovi. Miekon muisteli joutuneensa käyttämään taikatomua, jotta kalastajat eivät olisi häntä nähneet. Voi sitä hykertelyä mitä Miekon tunsi, kun oli saanut puuroa vatsaan. Ja ja kuinka häntä nauratti kalastajien ihmetellessä, minne puuro oli hävinnyt.
Miekon hätkähtää ajatuksistaan ja muistaa, että nyt on kiire jos aikoo ehtiä tehdä kaiken päivänvalon ja sinisen hämärän välillä. Miekon antaa porotokalle ohjeet mennä odottamaan järven jäälle ja sillä välin pakkaa poropulkkaan kaikki mittausvälineet. Nyt kaikki on valmiina. Tonttu painaa lakkinsa hieman syvempään ja laittaa ajolasit silmilleen, työntää pulkan alamäkeen ja vauhti on hetkessä hurjaa. Lumiset puut kurottautuvat lumiränniksi tehden mäestä melkein tunnelin ja välillä tontun on korjattava asentoaan, kun pulkka kopsahtaa puunkylkiin ja lumi putoaa niskaan. Naurusta ei meinaa tulla loppua kun Miekon matkaa hurjalla vauhdilla järvenjäälle. Siellä porot kääntävät katseensa ihmetellen lumista tonttua.
Nyt valjastetaan porovaljakko pulkan eteen ja matka jatkuu kohti Koivusaarta. Ja ei aikaakaan kun Miekon näkee tutut hahmot saaren laidassa. ”Kuinka voit kuomaseni?” huutaa Raanun, joka nousee uuden reen päälle. Katselee vielä rekeä ”Eikös olekkin kaunis?” ”Toden totta, onpas pukille tulossa upea juhlareki. Nyt vain meillä on haaste saada se liikkeelle.” Aikansa touhuttuaan on porotokat valjastettu juhlareen eteen ja kuuluu jyrähdys. Niin lähtee jäätynyt reki liikkeelle, jalakset kitisevät. Mutta pian reki tuntuu lähes liitävän jäälakeuksen päällä. ”Nostetaan mittalaitteet rekeen, meidän pitää saada mittatulokset Korvatunturille” muistuttaa Miekon.
Eipä aikaakaan kun tonttukolmikko on jo täydessä työn touhussa Orhinselällä ja pian otetaan mittatuloksia myös Pohjoisselältä. Miekon kirjaa tuloksia pieneen punaiseen tonttuvihkoon ja Raanu näyttää peukkuaan. ”Nyt on 15 cm ja kuuletteko kun jää paukkuu?” nostaa Vieton ääntään. ”Pakkasherra tulee sauvoineen ja sivaltelee.” ”Totta, kuulen sen ja tunnen sen nenässäni.” arvio Miekon joka karvaisilla tontun käsillä lämmittelee nenäänsä ja sulattelee sulkakynäänsä. ”Nyt kuomaseni on aika lähteä.” toteaa Miekon. ”Sininen hämärä on ottamassa meitä otteeseen. Kuun valolla tavoitamme lakijängän.” ”Saamme myös aikaa kokeilla eka kerran uuden reen lento-ominaisuuksia!” tontut katsovat toisiaan arvituksellisesti.
Tonttukolmikko istuu tukevasti, porot nostavat sarviaan selvästi intoa puhkuen ja vihdoin Miekon päästää suitsista irti. Lumen pöllytessä he nousevat kuin ihmeen kaupalla näkymätöntä rinnettä ylös. Pian alla on Vaarasaari …Pieskänsaari …ja nyt mennään selvästi vaaran puolelle. Kuin tyhjään porot jarruttavat tutulle, nyt valaistulle lakijängälle. Tontut nousevat reestä ja Miekon katkaisee hiljaisuuden: ”Me tehtiin se. Me lennetiin!” Raanun ja Vieton hyppivät ja hurraavat. ”Tuskin Joulupukki arvaa, että olemme testanneet hänen uuden rekensä.” Miekon iskee silmäänsä ja ottaa soihdun käteensä. ”Lähdetään ystävät ilmoittamaan pukille hyvät uutiset” pohnustaa Miekon ja viittaa luolan salaisen oven suuntaan.
