Veneilykauden avausta juhlitaan kesäkuussa yhdessä miekojärveläisten, mökkeilijöiden ja veneilijöiden kanssa vuorovuosin Pessalompolon ja Sirkkakosken vene- ja kalasataman pihapiirissä. Kesällä 2019 vuorossa oli Pessalompolo. Samalla otettiin Kansainvälisen Pelastusliivipäivän yhteiskuva.
Kesäkalakisa on avoin, koko kesän jatkuva kilpailu, johon urheilu- ja passiivisarjan kalastajat voivat ilmoittaa Miekojärveltä saamansa saaliin.
Jotta tulet huomioiduksi kisassa, kalasta tarvitaan seuraavat tiedot:
kalalaji, paino, pituus, pyyntipaikka sekä kalanpyytäjät
Kisakaloina ovat taimen, kuha, hauki ja ahven
Parhaan kilomäärän ja pistepotin kerännyt kalastaja kruunataan syyskuussa kesän kalakuninkaaksi tai -kuningattareksi. Samalla hän saa kesäkala -kiertopalkinnon vuodeksi sekä vetouistelusetin.
Ilmoita saaliisi ensisijaisesti palautelomakkeella. Vaihtoehtokanavina voit käyttää viestiä Seppo Joonalle WhatsApp:lla 0400 179024 tai sähköpostia: seppo.joona @ pp.inet.fi
Veneseura ylläpitää Miekojärven suurimmat -kalarekisteriä kesäkalakisaan ilmoitettujen kalojen pohjalta. Rekisteristä löytyy eri kalalajien tiedot suurimmista 2000-luvulla Miekojärvestä kalastetuista kaloista.
Veneseura on järjestänyt Uistelumaratonin yhdessä veneseuran uisteluvenekuntien kanssa nyt viisi kertaa. Uistelumaratonviikon aikana olemme keränneet mukavan summan rahaa veneseuralle ja järvipelastukselle myymällä maratonsaaliin ammattikalastajille. He ovat järjestäneet samaan aikaan tuoreen kalan markkinat Sirkkakosken kalasatamassa.
Kesän 2021 uistelumaratonin 100+4h yhteydessä toteutettiin Suuri Uistintesti. Tulevan kesän Uistelumaratonin 100+5h ja Suuren Uistintestin valmistelu on käynnissä.
Uistelumaratonissa 12 venekuntaa ja noin 30 vetouistelijaa uisteli yhtäjaksoisesti 104 tuntia. Samalla testattiin 11 uistinvalmistajan 160 uistinta. Eniten kalaa tuli Jade Vaapuilla, toiseksi eniten JiiÄrrillä ja kolmanneksi eniten Kilikero -vaapuilla. Suurin hauki 6,3 kg nousi Jenna Vaapulla nro 149 ja suurimman 2,3 kg kuhan ottipeli oli Tohan vaappu nro 43. Yhteensä kaloja 104 tunnin aikana nousi 183 kpl, joista kuhia oli 150 kpl.
Uistelumaratonissa 13 venekuntaa uisteli yhtäjaksoisesti Miekojärven vesillä 103 tuntia.
Uistelumaraton -tapahtumaviikko järjestettiin nyt kolmannen kerran. Mukana oli 12 venekuntaa.
Suomi 100 -juhlavuonna aloitettua tapahtumaa päätettiin jatkaa samalla teemalla kesällä 2018 – nyt tapahtuman nimi oli Uistelumaraton 100 ja 1.
Veneseura oli mukana toteuttamassa Valtioneuvoston kanslian Suomi 100 – juhlavuoden tapahtumia. Miekojärven veneseuran vetouisteluharrastajat tempaisivat Suomi 100 – sadan tunnin uistelumaratonin merkeissä 18.-23.7.2017 välisenä aikana.
Kymmenkunta venekuntaa uisteli kukin vuorollaan, yhteensä sadan tunnin ajan, tuoretta järvikalaa Euroopan pohjoisimmasta kuhavedestä Napapiirin Miekojärvellä.
Veneseura järjestää Uistelumaraton -viikonlopun sunnuntaina Onkimestaruuskisan. Kilpailu on ikärajaton ja avoin myös seuran ulkopuolisille onkijoille. Kisaa käydään Sirkkakosken vene- ja kalasatamassa.
Voittaja ratkaistaan saaliin yhteispituuden perusteella.
1. Jukka Urpalainen | Kaulinranta | 268 cm
2. Terttu Laulajainen | Kaulinranta | 251 cm
3. Karo Tuomas | Pello | 163 cm
4. Erkki Kivilompolo | Konttajärvi | 94 cm
5. Niilo Marjeta | Sirkkakoski | 75 cm
6. Juha Maunu | Karhumaa | 61 cm
7. Rikhard Kukkonen | Ratasvuoma | 37 cm
(+ pikakilpailun voitto = eka kala)
8. Riia Tuomas | Pello | 33 cm
9. Eetu Saukkoriipi | Keminmaa | 29 cm
10. Milja Sirkka | Sirkkakoski | 25 cm
11. Eelis Saukkoriipi | Keminmaa | 15 cm
12. Eevi Saukkoriipi | Keminmaa | 10 cm
Yhteystiedot
Miekojärven Veneseura
Sinetänrinteentie 42,
97220 SINETTÄ
0400 179 024 / sihteeri Seppo Joona
seppo.joona54 (@) gmail.com
Kommodori:
Jukka Sirkkala
0400 228 590
jukka_sirkkala (@) msn.com