Tapahtui joulun aikaan Napapiirillä Joulupukin maassa
Marraskuulla äkillisesti jäähtyneet ilmat olivat jäädyttäneet vihdoin myös Miekojärven. Sen korkeimmassa vaarassa asui Miekon, Joulupukin erikoistonttu, jonka tehtävänä oli laatia jokavuotinen sääennuste joulunajaksi joulupukille. Toiveena on että lentokelit ja tuulet olisivat suotuisia pukin liikkuessa Napapiirin pohjoisella alueella. Erikoistehtävän lisäksi Miekon varmisti, että joulupukin joulupöydästä ei puuttuisi tuoretta kalaa.
Nyt sitten pakkasherra ojensi jäälakeuksia sellaisella voimalla, että se kivisti Miekon herkkiä suippokärkisiä tontunkorvia. ”Mitä ihmettä tuo pakkasherra oikein häärii”, mietti Miekon ja käänsi messinkistä suurkaukoputkea kohti Miekojärven pohjoisselkää. ”No kautta kuuraparran, siellähän pakkasherra todella valkoinen viitta hulmuten tuntuu touhuavan”. Välillä sauva iskeytyi jäähän niin että vaarat kaikuivat jään halkeamisesta ja rytinä jatkui saaresta toiseen. Tarkkailun keskeytti punainen lamppu, joka alkoi loistaa Miekon salaisen luolan ovensuussa. ”Joulupukki… Joulupukin puhelin…” ”Mitähän nyt”, kerkesi Miekon miettiä. Aattoon on vielä aikaa, ennustetta ei vielä tarvinnut antaa, kalatkin odottivat tuoreena kalamiesten rysissä.
”Miekon”, vastasi tonttu hieman hengästyneenä ottaessa kuulokkeen ylös puhelimesta. – ”Haloo, Haloo kuuluuko?” – ”On se pukki”, Miekon tunnisti käheän pukin äänen.- ”Kuuluu kyllä täällä on…” – ”Rakas joulupukki, mitä sinulle kuuluu?”
…Hiljaisuuden päättää joulupukki: – ”Hyvää, olin jo huolissani näistä linjoista, olisivatko langat kesän jälkeeen vielä kunnossa, mutta nythän kuuluukin hyvin.” – ”Pukki hyvä, ennusteet ovat vielä vaiheessa, mutta pakkasherra ja kuuraparta tekevät jo väkevästi talvea Länsi-Lappiin.”
”Miekon, minulla on sinulle erikoistehtävä.” – ”Erikoistehtävä…”, kertaa Miekon. ”Mitähän se mahtaisi olla…”
”Tiedäthän Miekon, minulla on yleensä täällä Korvatuntunturilla komea joulukuusi antamassa valoa tänne pihapiiriin. Nyt emme ole onnistuneet sellaista löytämään ja sitten muistin, että sillä kesäisellä onkireissulla taisimme ihastella Pieskänsaaressa sellaista vanhaa isoa ylvästä kuusta. Muistatko? Siellä salmessa kun olimme kahvinkeitossa.”
”Muistan muistan”, keskeyttää Miekon. ”Korkeahan se oli ainakin, 40 tontunjalkaa, se taisi olla saaren korkein kuusi.” – ”Miekon…”, nyt oli joulupukin vuoro keskeyttää, ”Tiedätkö saisimmeko sen jouluksi tänne Korvatunturiin?”
”Tuota tuota…”, alkoi Miekon pohtia tilannetta ja työnsi karvaisen tontunkäden hiippalakin alle. ”Voisin pyytää apua naapurivaaran rekitontuilta Raanulta ja Vietoselta, jospa lämmitämme sen perinteisen Pieskänsalmen joulusaunan tänä vuonna hieman aikaisemmin.” ”Saammeko pukki sieltä myös erikoisvaljakon poroja, jotta lähetys ehtii ajoissa? Ja samalla Raanun ja Vieton voivat tarkistaa reen kunnon aaton erikoisajoa varten.” – ”Kyllä kyllä”, joulupukki jatkaa. – ”Näin teemme, ilmoitathan pari päivää aikaisemmin ennen kuin alatte kuusityöhön, niin lähetän valjakon Pieskänsaareen.” ja Joulupukki sulkee puhelimen.
”Onpas kylmä”, tuumaa Miekon, jonka kotiluolassa enää pieni hiillos luo pientä lämmön hehkua. Miekon lisää koivupuita suureen kivitakkaan ja kohta koko luola on täynnä valoa. Nyt on alettava tekemään suunnitelmaa puun kaadosta, sillä edes joulupukin erikoistontuille ei ison kuusen kaato ollut mikään pikkujuttu. Miekon ottaa lyijykynän ja ruutupaperilehtiön ja alkaa tehdä kaatokaaviota, jossa säätontun ominaisuudessa otetaan huomioon vallitsevat sää ja tuuliennusteet.
Vihdoin suunnitelmat ovat valmiit ja takasta pilkistelee jälleen pieni hiillos. Nyt täytyy lähteä katsomaan ovatko Raanun ja Vieton paikalla. Miekon pukkaa luolan oven auki ja toteaa, että tontut ovat näköjään lopettaneet tältä päivältä. Miekon katselee taivasta, on hiljaista. Pakkasherran sauvan äänet ovat tipotiessään ja kuuraparran lumihelmat ovat häipyneet tähtitaivaan edestä. Miekon säätää kaukoputkeaan herkälle otolle ja vääntää sen ensin Raanunvaaralle. Siellähän ollaan täydessä työn touhussa, Rekitontut Raanun ja Vieton viimeistelevät uutta juhlarekeä. Miekon säntää puhelimeen eikä aikaakaan kun hän on selvittänyt rekitontuille saamansa pukin erikoistehtävän ja että ennusteen mukaan tämä lauha sää jatkuu vielä pari päivää. Lauha sää on ainoa mahdollinen kuusen kaatoon, jotta pitkät oksat säilyvät.
Raanun lupaa ottaa parhaimmat veistokirveet ja terävääkin terävämmän sahansa ja että he tulisivat huomenna heti aamun valjettua. Vieton lupaa tuoda palanpainiketta. ”Eiköhän kalastajat ole jättäneet sinne tervaksia, jotta saamme syödäksemme ja saunan lämpimäksi”, Miekon päättää puhelun ja lähtee valmistautumaan huomiseen erikoistehtävään. Sininen hämärä laskeutuu lyhyen lappilaisen päivän päätteeksi.
Aamun vilpoisuus luolassa herättää Miekon. Tulenteko ja puuropata tulille. Nyt hetkesi kirjaamaan ulos ennusteet. – ”Hienoa”, sanoo Miekon ääneen. Lauha eteläinen on tullut kylään niin kuin oli ennusteista luettavissa. Nyt ainoa huoli olisi Pieskänjupolta alastuova liukumäki. ”Ettei vain tulisi liiankin liukkaaksi”, tuumi Miekon. Puuron jälkeen Miekon laittaa joulupukille pikasähkeen, että kuusenkaato aloitetaan tänään. Miekon pakkaa reen huolellisesti: reppu ja kaatovälineet sekä ruutuvihko, jossa on suunnitelma kaadosta. Kaikki kiedotaan poropulkkaan remmillä tiukasti. Lopuksi Miekon laittaa lasit silmilleen, tonttulakin tiukkaan päähänsä ja pukkaan reen vauhtiin.
Reitti on tuttu, mutta vauhti on hurjaakin hurjempi. Poropulkka jysähtelee puiden kylkiin pudottaen lunta reen ja Miekon päälle. Vihdoin reki tuntuu pysähtyvän ja hetken tonttu kaivaa lumia lasiensa alta, kääntää pulkan oikeaan asentoon ja huomaa porotokan tulleen paikalle.
”Älkääs virnistelkö, se on aina yhtä haastava. Meinaan tämä suora reitti.” ”Tulkaas tänne, niin lähdetään tekemään saareen tulet ennen kuin Raanun ja Vieton sinne ehtivät.” Porot asettuvat reen eteen ja niin pienessä hetkessä ollaan jo Pieskänsalmessa. Miekon ottaa lapion, avaa tulisijan ja ottaa valmiita kalastajan tekemiä tervaspölkkyjä. Kohta räiskää tuoksuvat tulet loimuten puiden rungoissa. Miekon tähyää taivaanrantaa, missä tonttuveijarit ovat. Sitten hän kuulee rykäisyn selän takaa.
”Hups, siinähän te olette veliveijarit”, toteaa Miekon. ”Viivästyttikö teitä jokin?” ”No ei oikeastaan, mutta tapasimme siellä Pitkänniemen puolella Santun. Oli kokoamassa kesän vihtavarastoa ja siirtämässä sitä joulusaunaa varten Korvatunturille. Santtu lähetti terveisiä”, kertoo Vieton ja vetäisee selän takaa vihdat.
Hymy nousee Miekon huulille. ”Tässä teille valmiit kahvit, esittelen teille samalla suunnitelmat. Jos saamme kaikki onnistumaan, huomenna meillä pitäisi olla kaikki valmiina kaatoon.” Miekon kokoaa esityksensä jälkeen paperit yhteen läjään. – ”Huomenna”, Miekon jatkaa, ”on etelätuulen henki luvannut auttaa meitä puunkaadossa”.
Koko lyhyen päivän tontut ahkeroivat. Köysiä viritellään, lunta poistetaa puunjuurelta ja vihdoin myös puun sahausta aloitetaan. Salmessa kaikuvat niin kirveenpaukahdukset kuin sahan purevat äänet. Työt keskeytetetään pimeän ajaksi. Tontut lämmittävät kalastajien majan ja saunaan johtavalle kujalle laitetaan lyhdyt. Kohta nuo lyhyehköt tontut höyryäväisine vartaloineen pyörivät lumessa hekotellen ja tuskin muistaen että takana on rankka työpäivä. Pyyhkeet ympärillä tontut kulkevat kohti kalastajien majaa, lyhdyt kerätään majan ympärille niin että varjot piirtyvät kämpän seinälle. Sitten Vieton huomaa ja näyttää seinustaa.
”Miten nuita varjoja voi olla neljä ja meitä on vain kolme?” Samalla varjoista yksi katoaa. Miekon aloittaa hekottamisen, johon kohta Raanun ja Vietonkin yhtyvät. – ”Eiköhän tämä ole ystävämme Santun tekosia”, toteaa Miekon ja vetäisee kämpän oven auki. Siellä on kolme lautasta ja höyryävä riisikulho, jossa on kauha pystössä. Tontut katsovat toisiaan. Riisipuuron tuoksu täyttää pienen kämpän ja tontut pukevat lähes kilpaa. Sillä viettelevä puurontuoksu oli saanut pienet tontunvatsat vääntelemään.
Niin alkaa täysi vatsa ja päivä ahkerointi poltella pyöreitä tontun poskia ja ahkerat tontut nousevat ylisille. Pian kämpän lämmössä ei enää liiku kuin kynttilän liekki ja rytmikäs tonttujen kuorsaus täyttää ilman.
Aamun sinisyys täyttää Pieskänsalmen kun Miekon virittää tulia kaminaan. Kesken aamukahvin jyrähtää mökin yllä kuin kesäinen ukkonen ja tontut hypähtävät tuoliltaan ikkunaan katsomaan mitä tapahtuu. Lunta tippuu puun oksilta ja pian salmeen ilmestyy tuttu hahmo, jonka kaikki tunnistavat… ”Joulupukki!” Tontut ryntäävät ovelle.
”Huomenta, huomenta”, nostaa joulupukki käden tervehdykseksi. ”Päätin tulla itse hakemaan kuusen ja samalla testaamaan erikoisreen.”
Kahvin jälkeen pukille kerrotaan tilanne puun kaadon suhteen ja että kaikki olisi valmiina kaatoon sitten kun päivänvalo ja aurinko vilahtaa taivaanrannassa. Joulupukki seisoo jykevällä hahmollaan salmessa ja tähyää Napapiirin suuntaan. Kaikki on valmista. Auringon noustessa etelän puhuri auttaisi puun kaadossa.
”Nyt nousee”, jyrähtää pukki ja tuntee samalla tuulen poskipäillään.
”Kaatuu, kaatuu…”, kaikuu lahdessa ja kuuluu puuskuttavia ääniä kun ison kuusen latvaoksat luovuttavat lumensa merkiksi että nyt tullaan. Pian pehmeä lumi pölähtää ja naurunremakka täyttää ilman. Joulupukki johdattelee erikoisreen kuusen viereen. Yhteistuumin iso kuusi nostetaan rekeen ja joulupukki johdattelee porovaljakkoa läpi salmesta auringon suuntaan.
”Kiitos veikkoset – nähdään aatona! Ja laita Miekon ennustusta tulemaan”, kääntyy joulupukki Miekon suuntaan ja nousee reen kyytiin. Onneksi kalastajien kelkanjälki toimii tarpeeksi kovana alustana ja jännityksellä kiihdytystä seuraavat tontut huomaavat erikoiskuljetuksen nousevan juuri ennen Viitasaaren reikää. Sieltä pukin käsi vielä tervehtii tonttuveijareita vilkuttaen.
