Kommodorin joulutarina 2017

Jääkukkia ikkunassa

Pitkään jatkunut lauha syksy oli pidätellyt lämpimillä tuulenhenkäyksillään talvettaren lähestymisyrityksiä loitommalla Miekojärveltä. Toki merkit talven tulosta olivat nähtävillä matalissa lahdissa missä kärpäsensiipeä näkyi tyyninä iltahetkinä. Marraskuun puolessa välin olivat enää selkävedet sulina ja viimeisetkin veneet lipuivat rantalaitureihin. Tuon kaiken kirjoitti ylös joulupukin erikoistonttu Miekon, joka hieroi nyt unisia silmiään ja työnsi erikoiskaukoputkeaan kohti luolan suuta. Kaukoputki ei ollut mikään pieni kapistus. Se liikkui omilla raiteillaan ja siinä oli pienet tikapuut, joita myöten Miekon nousi tähystystuoliinsa. Nyt oli kuitenkin tontun vuosikalenterissa merkintä ”syvänunen paikka” joka tarkoitti sitä, että olisi levättävä ennen joulukiireiden alkamista.

Miekon sulki erikoiskaukoputken luolan oven kivien naristessa kun lohkareet sulkeutuivat. Hän jatkoi matkaansa Jupukan polkua myöten ja samalla suippokärkiset karvaiset korvat kuulivat jotain ääntä. ”Hmm… koirahan se siellä taitaa olla hirvenjäljillä”, tuumailee Miekon ja vetäisee kelon oksasta ja kas sammalseinä siirtyy sivuun ja Miekon kotiluolan ovi avautuu. Lämmin henkäys ottaa vastaan tontun, kun hän hapuilee valtaisan takan luo. Oikeastaan se näyttää pieneltä kalliolta johon on louhittu iso takan syvennys ja jonne pieni erikoistonttu mahtuisi seisomaan. Nyt Miekon kuitenkin vierittää sinne tervaisen kannon, joka kohta ritisee ja valaisee Miekon kotiluolan.

Leveiden lattialankkujen päällä on tukeva kelohonkainen pöytä, penkit kiertävät pöytää ja iso kynttilä valaisee ja tekee varjoja kiviseinään. Miekon nostaa lämmenneen puurokulhon pöydälle ja alkaa syödä puulusikallaan. Samalla hän silmäilee pyöreistä ikkunoista kuinka sininen hämärä laskeutuu järvilakeuksille ja nyt savuttaa jo vaaran rinteen. Vatsa pyöreänä Miekon nousee tikapuita pitkin ylhäällä olevalle leveälle sänkylaverilleen. Silmäys seinustalla olevaan erikoispuhelimeen näyttää että kesän aurinko on ladannut akut täydeksi – vihreä valo palaa. Tonttu katselee vielä takan loimua kun silmäluomien paino on jo liikaa ja pian luolan täyttää pehmeä puhina Miekon vedellessä onnellista tontun unta.

Unessa Miekon seilaa tyynessä kesäsäässä, tuntee kuinka kesäinen tuuli hyväilee hänen karheita karvaisia poskiaan. Unessa tonttu pyydystää ahvenia ja pian pyörittää suolattuja ahventynnyreitä Pieskä vanhan kalakentän aitanperälle. Ovat näköjään perunoita kylväneet nuo kalastajat, tuumailee tonttu vierittäessään viimeistä tynnyriään perunamaan laidalta. Miekon laskee tynnyrit. Nyt niitä on 10. Sen pitäisi riittää Joulupukille, joka on suuri suola-ahvenen syöjä. Miekon, jonka tehtävänä on tehdä sääennusteet joulupukin kulkuun liittyen joulun ajaksi, on myös saanut erikoistehtävän pyytää kalaherkkuja Korvatunturin juhlapöytään.

On ehtinyt vierähtää jo kaksi viikkoa kun tonttu köllähti laverilleen ja nyt hän herää erikoispuhelimen pirinään. Menee hetki ennen kuin Miekon tajuaa mistä on kysymys. Hän vilkaiseen ikkunaan ”Jääkukkia ikkunassa – jihuu!” hän huuhdahtaa ja rientää puhelimeen.

”Haloo, onko siellä Miekon?” – ”Joulupukkihan se siellä, täällä on Miekon” vastaa tonttu. – ”Joko saat ensimmäiset ennusteet joulukeleistä nousevalla viikolla” tiedustelee Joulupukki. – ”Öö… tuota… Varmasti, varmasti saan” vastaa Miekon joka samalla oikoo 2 viikon unien jäykistämiä niveliään. ”Täällä näyttää pakastuneenkin” jatkaa Miekon. – ”No hyvä, me olemme täältä Korvatunturin vinkkelistä olleet hieman huolissaan kun on näyttänyt runsasta lumentuloa napapiirille, mutta pakkaset ovat olleet heikkoja” jatkaa pukki.

”Tiedätkö Miekon, minulla on kyllä kiireellistäkin asiaa. Olin unohtanut kertoa Vietosen ja Raanun rekitontuille, että olisivat kesällä rekijalaspuita valitessaan tehneet vihdat joulusaunaan. Ja nyt meillä on täällä suuri huoli, että joulusaunastamme puuttuu jouluvihdat. Tiedän Miekon, että tämä on aika hankala tilanne. Mutta osaatko sinä auttaa?” Miekon tontunsilmät rävähtävät auki ”Tuota nyt Joulupukki, minulla on pieni ajatus että olen merkinnyt päiväkirjaan havainnon, että kalastajat olisivat saaressa vihtoja tehneet. Mutta sopiiko että alan tehdä tutkimusta ja lupaan ilmoittaa miten on.” – ”Palataan asiaa, jään odottamaan soittoasi” lopettaa Joulupukki.

Miekon laskee puhelimen, huokaisee ja mutisee ääneen ”saunavihtoja…” Tonttu sytyttää takkaan tulet ja päättää kurkistaa miltä säätila ulkona näyttäisi. Ovi avautuu hitaasti. Lunta on tullut runsaasti ja kylmä pohjoistuuli heittää lumipyryä jo kynnyksen yli. Miekon nauru kiirii kaikuna pitkin naapurivaaroja ja jopa läheisiltä kuusenoksilta lumet tippuvat. ”Hyvältä näyttää” riemuitsee Miekon ja tuntee samalla kipristelyä kutistuneessa tontun vatsassa.

Puurokattila tulelle ja nokipannu näyttääkin jo höyryävän. Kahvikuksan kanssa Miekon nousee pöydälle ja alkaa kääntelemään isoa nahkakantista päiväkirjaa. Miekon kirjaa päiväkirjaansa joka päivä säätilan, tuulen ja lämpötilan sekä merkittävät tapahtumat napapiirin järvialueella. Heinäkuun toiselta viikolta löytyy merkintä ”Nyt kotisaaressa tapahtuu, siellä kaadetaan koivua.” ”Nyt muistankin tuon tapahtuman, se sai mielenkiintoni heräämään” muistelee Miekon. Kohta sieltä nousi savua ja siellähän tehtiin saunavihtoja. ”Tuossa se on” tuumaa Miekon ja huomaa puurokattilan höyryävän. Miekon liikuttelee puurokattilaa ja haroo toisella kädellä tontun harvoja pitkiä hiuksia. Pian voisula puurolautasella näyttää kuin heinäkuinen aurinko ja Miekon kauhoo onnellisena puuroa tyhjään tontun vatsaan.

Joulukuinen lyhyt päivänvalo on saanut väistyä. Miekon sytytää kynttilät luolaansa ja samalla nostaa vaaranlaelle lyhdyn. Se on merkki naapurivaaran tontuille Vietoselle ja Raanulle, että on aika ottaa yhteyttä vielä illan aikana. Ei aikaakaan kun seinässä oleva puhelimen kampi liikahtaa. Se on merkki, että tontut ovat paikalla. Miekon nostaa puhelimen luurin ja siellä ovat joulupukin rekitontut, jotka vastaavat myös pororeittien aukipidosta joulupukin omassa maakunnassa.

”Tonttuveljet” ottaa Miekon puheenvuoron. ”Lämmitetäänkö taas se kalastajien sauna siellä saaressa.” – ”Kyllä, kyllä” vastaavat Vietonen ja Raanun sekä ilmoittavat olevansa siellä parin päivän päästä jälkiä pohnustamassa. – ”Tiedättekö veljet, minulla on vielä yksi iso ongelma. Joulupukille pitäisi saada vihdat joulusaunaan ja muistelen kalastajan vaimon niitä saaressa tehneen, mutta en ole nähnyt heidän vihtoja minnekkään siirtäneen.” – ”Minä tiedän, minä tiedän!” huutaa luuriin Vietonen. ”Ei niitä olekkaan siirretty, ne vihdat ovat varastossa siellä saaressa.” – ”Kuinka sen tiedät?” Miekon ihmettelee. – ”No se on pitkä juttu, mutta kun olimme kesällä niitä reenjalaksia siellä Palovaarassa tekemässä, niin Raanun hakkuukirves tai siis kirveen varsi otti ja meni poikki. Päätimme lainata kalastajien kirvestä, että saimme tehtyä työn loppuun. Ja siellähän minä näin ne, samassa varastossa kirveen kanssa oli tuoksuvat vihdat orrella.” – ”Ehdotan” jatkaa Raanun ”että teemme ne kalastajien pölkyt puiksi ja saamme sitten sieltä vihdat omaan saunaan ja tietenkin Joulupukille.” – ”Mainio idea!” iloitsee Miekon ja päättää puhelun.

Pari päivää oli kulunut nopeasti. Ne olivat menneet Miekolla täydessä työn touhussa. Oli mitattu lumensyvyyttä, liukkautta, tehty laskelmia aattopäivän varalle. Olipa Miekon törmännyt järvellä talvettareenkin, jonka valkoiset lumihelmat olivat välillä peittäneet Miekojärven saariston. Kun talvetar pyryineen siirtyi kauemmas, oli pakkasherra sytyttämässä tähtitaivasta. Vain sauvanvälähdys ja revontulet iskeytyivät jäälakeuksille niin että jääkansi paukkui korvia huumaten.

Nyt oli aamun hetki ja Miekon oli virittämässä poropulkkaansa jännittävään mäenlaskuun Jupukan rinteellä. Reitti oli hieman mutkikas, mutta Miekon oli sen tonttujoukkoineen syksyllä raivannut joten reitin pitäisi olla vapaa. Tykkylumet painoivat reitille puut, jotka muodostivat oikeastaan tunnelin jonne Miekon nyt työnsi pulkan hypäten kyytiin.

Meno oli hurjaa. Pehmeä lumi pöllysi ja poropulkka iskeytyi välillä puunkylkeen tyhjentäen lumet pulkkaan. Välillä Miekon ei tiennyt missä oli taivas, missä oli maa ja huima alamäki sai tontun hekottelemaan. Vihdoin vauhti pysähtyy järven jäälle ja siellä odottivat jo tutut hahmot. Vietonen ja Raanun olivat tullet porotokan kanssa.

Nyt valjastettiin yksi myös Miekon pulkan eteen ja matka Pieskään alkoi. Pian järvenselkä oli ylitetty ja tontut olivat jo täydessä touhussa saunan lämmityksessä. Miekon viritteli tulia samalla kun Vietonen teki avantoa ja Raanun hakkasi klapeja. ”Täällä ne vihdat ovat vieläkin” huutaa Raanun puuvarastolta. Miekon ja Vietonen kahlaavat syvässä lumessa kädessään öljylamput. Kohta öljylamppujen valokeilat saavuttavat varaston, jossa Raanun oli työn touhussa. Pian valokeilat valaisevat puuvaraston ja toden totta, siellähän on kokonainen kurkihirsi vihtanippuja. Hetken hiljaisuuden jälkeen ilmassa raikaa kolmen iloisen tontun remakka nauru.

Joulupukin joulusauna on pelastettu.

Admin