Hyvät Miekojärven Veneseuran jäsenet ja muut Miekojärven ystävät,
kesken upean Lapin kevättalven olemme kohdanneet ennen näkemättömän maailmanlaajuisen virusepidemian, joka tuntuu leviävän joka kolkkaan myös Suomessa. Edellisen kerran Suomessa ollaan oltu poikkeusoloissa 80 vuotta sitten talvisodan päättymisen aikaan.
Nyt nämä poikkeusolot ja eduskunnan hyväksymän valmiuslain käyttöönotto tulee rajoittamaan myös meidän vapaaehtoisjärjestöjen toimintaa. Hallituksen linjaamien toimenpiteiden mukaan mm. julkiset yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty. Tämä tarkoittaa myös sitä, että olemme pakotetut siirtämään huhtikuun alkuun, 5.4.2020, suunniteltua Veneseuran 30-vuotisjuhlaa jonnekin tulevaisuuteen.
Veneseuran toimintaa ja sen suunnittelua sen sijaan saamme jatkaa. Toiveena on, että kesään mennessä maailman ja meidän rakkaan Suomen ja kotimaakuntamme tilanne on palannut normaaliksi.
Miekojärvi Uutisten 30-vuotisjuhlanumeron (kesäkuu 2020) suunnittelu on jo alkanut. Lehti muuttuu ulkoasua myöten. Sinulla arvoisa jäsen on mahdollisuus vaikuttaa lehden sisältöön. Laita ideoita ja/tai juttuja ja kuvia sekä muisteluksia 30 toimintavuoden ajalta 30.4 mennessä kommodori Jukalle: jukka_sirkkala@msn.com. Kesän ja syksyn 2019 valokuvakilpailuun voit myös vielä osallistua laittamalla parhaita otoksiasi meille. Julkaisemme niistä parhaat sekä juhlalehdessä että uusituilla kotisivuillamme.
Toivomme jäsenistölle ja teidän lähiomaisille terveyttä ja aurinkoista kevättä. Kevättalven parhaat pilkki- ja hiihtokelit jatkuvat.
Pidetään yhteyttä ja positiivistä henkeä yllä veneseuran WhatsApp- ryhmässä, fb-sivuilla ja veneseuran kotisivuilla miekojarvi.fi
Toivovat kommodori Jukka & kommotorska Päivi